Ensimmäiset reissuvideot ovat vihdoin valmiit ja laitettu nettiin jakoon.
1. Manta ray -sukellus, Big Island (3:11)
2. Pilviä rannalla, Kihei/Maui (0:03)
3. Ei niin onnistunut auringonnousu, Haleakala/Maui (0:18)
4. Auringonlasku, Kilauea/Kauai (0:07)
5. Tavaroiden loppupakkaus, Los Angeles (0:04)
P.S. jos ongelmia videoiden katsomisen kanssa, laittakaa viestiä (janne.orava<ät>gmail.com)
keskiviikko 8. elokuuta 2012
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Oma koti kullan kallis
Oravat ovat nyt turvallisesti kotimaassa ja pääsevät nauttimaan heti ensimmäiseksi mökkeilystä ja ihanista ystävistä Pettayn perheen ihanassa kesäpaikassa Teiskossa. Sitten alkaakin normaali elämä ja paluu arkeen.
Tässä vaiheessa haluamme kiittää kaikkia blogimme lukijoita, kiitos seikkailujemme seuraamisesta ja kommenteistanne! Kiitokset myös seuraaville tahoille: Tuomas ja hänen perheensä, family Rickey, Airbnb ja hostit, TripAdvisor, EyeWitness, Lonely Planet, Sea Horse Farm, erinäisten retkien järjestäjät, American Airlines (poislukien L.A.:n kenttähenkilökunta), GoMokulele Airlines, Finnair, Hertz sekä lukuisat hampurilaisravintolat.
Oravat Maailmalla numeroina:
KIITOS JA KUMARRUS!!!
Maarit & Janne
Tässä vaiheessa haluamme kiittää kaikkia blogimme lukijoita, kiitos seikkailujemme seuraamisesta ja kommenteistanne! Kiitokset myös seuraaville tahoille: Tuomas ja hänen perheensä, family Rickey, Airbnb ja hostit, TripAdvisor, EyeWitness, Lonely Planet, Sea Horse Farm, erinäisten retkien järjestäjät, American Airlines (poislukien L.A.:n kenttähenkilökunta), GoMokulele Airlines, Finnair, Hertz sekä lukuisat hampurilaisravintolat.
 |
| Pyykättävää riittää |
Oravat Maailmalla numeroina:
- 2 valtiota; USA ja Englanti
- 6 osavaltiota; Kalifornia, Havaiji, Georgia, Etelä Carolina, Nevada ja Arizona
- 12 lentoa; Hki - Lontoo - Los Angeles - Kailua-Kona - Kahului - Oahu - Lihue - Los Angeles - Atlanta - Los Angeles - Lontoo - Helsinki + 1 helikopterilento Big Islandilla
- 4 eri aikavyöhykkeellä; Kalifornia, Havaiji, Etelä-Carolina ja Englanti
- 36 aikavyöhykkeen ylitystä; 2+8+3+3+5+5+8+2
- 11935 kuvaa ja 1245 videoklippiä = 235 gigatavua
- 50 blogimerkintää, 19 kommenttia, 1068 kuvaa blogeissa, 5751 lukukertaa, 872 lukijaa 10 maasta
- 14 eri majapaikkaa; Los Angeles*3, Kailua-Kona*2, Honokaa, Kihei, Honolulu, Poipu, Kilauea, Santa Barbara, Monterey*2, San Francisco, Charleston, Las Vegas ja Lontoo
- 4 vuokra-autoa ja 1 laina-auto
- Riittävän monta hampurilaista
KIITOS JA KUMARRUS!!!
Maarit & Janne
torstai 12. heinäkuuta 2012
Lontoo - day 2
Aamulla ei ollut onneksi kiirettä herätä. Koneemme lähtisi vasta
illalla, joten päätimme ottaa aamupäivän iisisti. Aamiaiselle menimme
vasta kymmeneltä ja sen jälkeen otimme vielä pienet torkut. Sitten
olikin aika tsekata ulos hotellista. Jäimme kuitenkin vielä hotellin
aulaan käyttämään nettiä ja päivittämään viime päivien hieman rästiin
jääneet blogit ja kuvat.
Olimme jo aiemmin yrittäneet saada korotettua pisteillä lentolippumme (Lontoo-Hki) businekseen. Valitettavasti siellä oli tilaa vain yhdelle, joten tällä kertaa sovimme, että Janne pääsee nauttimaan tilavammasta tuolista. Yritin kuitenkin vielä uudelleen korotusta omalle lipulleni, mutta täynnä oli edelleen.
Kolmen aikoihin lähdimme kentälle, Janne nauttimaan business loungesta, minä tavallisen tallaajan paikoista. Lento Helsinkiin sujui kommelluksitta, Jannella hieman mukavavammin tosin, ja kotiin pääsimme vesisateessa puolen yön aikoihin.
 |
| Blogin kirjoitusta hotellin aulassa |
Kolmen aikoihin lähdimme kentälle, Janne nauttimaan business loungesta, minä tavallisen tallaajan paikoista. Lento Helsinkiin sujui kommelluksitta, Jannella hieman mukavavammin tosin, ja kotiin pääsimme vesisateessa puolen yön aikoihin.
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Lontoo - day 1
Aikaerosta johtuen olimme Lontoossa perillä vasta klo 14 aikoihin keskiviikkona. Hotellimme on lentokentän lähellä, joten pääsimme sinne taksilla kymmenessä minuutissa. Saatuamme tavarat huoneeseen ja vaihdettuamme hieman vaatteita, lähdimme bussilla ja metrolla kohti keskustaa.
Janne oli bongannut juuri avautuneen Bond-näyttelyn, joka juhlistaa 50-vuotiasta elokuvasaagaa ja erityisesti sen design-aspektia, joten suuntasimme ensimmäiseksi sinne. Matka oli yllättävän pitkä (lähes 2 h istumista bussissa ja metrossa), mutta lopulta pääsimme perille. Näyttely oli oikein hyvä, eri näköistä ja kokoista Bond-materiaalia oli kerätty vuosien varrelta ja videoskriinit näyttivät pätkiä elokuvista. Kannattaa käydä tsekkaamassa, jos Lontooseen on asiaa ja pari tuntia aikaa. Tämän jälkeen metrolla vielä parin pysäkin verran reissaamista ja tapaamaan pikkuserkkuani Riiaa. Kävimme hänen kanssa drinksuilla sampanjabaarissa ja syömässä hyvät dim sumit. Oli todella ihana nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumiset. Puolita öin palasimme hotellilla ja tässä vaiheessa univelka sekä aikaero alkoivat tuntua. Uni tuli silmään jo ennen kuin pää oli tyynyssä.
 |
| Lontoon taksissa matkalla hotellille |
 |
| Sää Lontoossa ei yllättänyt |
 |
| Tsekkaus sisään hotelliin automaatin kautta. Hyvin toimi |
 |
| Jälleen yhtä blogia kirjoittamassa |
Janne oli bongannut juuri avautuneen Bond-näyttelyn, joka juhlistaa 50-vuotiasta elokuvasaagaa ja erityisesti sen design-aspektia, joten suuntasimme ensimmäiseksi sinne. Matka oli yllättävän pitkä (lähes 2 h istumista bussissa ja metrossa), mutta lopulta pääsimme perille. Näyttely oli oikein hyvä, eri näköistä ja kokoista Bond-materiaalia oli kerätty vuosien varrelta ja videoskriinit näyttivät pätkiä elokuvista. Kannattaa käydä tsekkaamassa, jos Lontooseen on asiaa ja pari tuntia aikaa. Tämän jälkeen metrolla vielä parin pysäkin verran reissaamista ja tapaamaan pikkuserkkuani Riiaa. Kävimme hänen kanssa drinksuilla sampanjabaarissa ja syömässä hyvät dim sumit. Oli todella ihana nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumiset. Puolita öin palasimme hotellilla ja tässä vaiheessa univelka sekä aikaero alkoivat tuntua. Uni tuli silmään jo ennen kuin pää oli tyynyssä.
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Paluu Eurooppaan
Aamulla heräsimme yhdeksän aikoihin melko virkeinä. Vireystasoa rajoitti hieman se, että kolmen aikaan yöllä olivat pärähtäneet soimaan kaikki ison talokompleksin palohälyttimet. Ja ennen kuin taloyhtiön huoltomiehet saivat hälytyksen pois päältä ehti kulua n. 15 minuuttia. Oli muuten sen verran meluisa hälytysjärjelmä, että edes minä en saanut hyvine unenlahjoineni unta ennen kuin se sammui.
Aamupuuron syötyämme aloimme pakata. Melkoinen homma, sillä tavaraa oli kertynyt yli 5 viikon aikana melkoisesti. Onni onnettomuudessa oli, että matkalaukkuni oli mennyt rikki alkumatkasta kovakouraisten lentokenttätyöntekijöiden toimesta ja olin "joutunut" ostamaan uuden matkalaukun. Totesimme nimittäin, että kahdella laukulla emme tule samaan kaikkia tavaroitamme Suomeen. Otimme siis käyttöön myös vanhan laukkuni, joka toivottavasti pysyisi paksun ja vahvan hihnan avulla kiinni.
Saimme kuin saimmekin pakattua tavaramme niin, että kaikki kolme laukkua painoivat hieman alle sallitut 23 kg. Tästä iloisina lähdimme Tuomaksen kanssa kolmistaan lounaalle läheisen ostoskeskuksen Fat Burger -ravintolaan. Ette muuten arvaa, mitä söimme... Janne vielä XXL-kokoisen.
Kävimme myös FedEx:ssä lähettämässä Jenkkiperheelleni Suomesta ostamamme tuliaiset, koska hajamielisinä ihmisinä olimme ne unohtaneet Losiin lähtiessämme edellisviikolla Charlestoniin. Niin ja tuli sitä vielä piipahdettua kenkäkaupassakin...
Iltapäivä kului Lontoon majoitusta varatessa, lentokentän viereltä löytyi hyvältä vaikuttava kohtuuhintainen hotelli. Se olisikin sitten reissumme viimeinen majapaikka. Viiden jälkeen laitoimme loputkin tavaramme matkalaukkuihin ja kuuden pintaan suuntasimme Tuomaksen kyydittäminä (Kiitos jälleen!) kentälle.
Kentälle ja gatelle saavuimme hyvissä ajoin, 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä. Tuomas tuli mukaamme saattamaan meitä, joten menimme vielä hetkeksi istuskelemaan ravintolaan juustokakkua mutustamaan. Tilasimme kakut ja juttelimme niitä näitä. Yhtäkkiä Tuomas hätkähti, kun hän tajusi, että Jannella on farkut jalassa. Sehän ei nimittäin olisi ok yrittäessämme stand by -lipuilla ykkösluokkaan. Minä totesin, että mennään sitten ostamaan uudet housut Jannelle, mutta se ei ollutkaan mahdollista, sillä terminaalissamme ei ollut yhtään vaatekauppaa. Tuomakselta jäi sitten juustokakku syömättä, kun hän pinkaisi pystyyn ja lähti tuhatta ja sataa kotiin hakemaan Jannelle varahousuja. Onneksi hän asuu todella lähellä kenttää, joten ei hätää.
Siirryimme kohta Jannen kanssa gatelle ja kohta nimemme kuulutettiinkin. Olimme stand by -jonossa ja henkilökunta halusi varmistaa, että olemme paikalla. Ja myös sen, mitä meillä oli päällä. Ja niin se sitten olikin, Janne ei missään nimessä pääsisi ykkösluokkaan farkut jalassa. Ja toisena ongelmana oli meidän molempien tennarit, niitäkään ei katsota hyvällä. Saimme kuitenkin sovittua, että jos Janne saa jalkaansa sopivat housut, he kutsuvat managerin paikalle arvioimaan vaatetuksemme sopivuuden. Eli tennarit saattaisivat mennä läpi. Tässä vaiheessa hieman jopa nauratti, että näinkö tässä jälleen käy, Maarit matkustaa ykkösessä ja Janne normaaliluokassa. Toinen vaihtoehto olisi odottaa seuraavaan päivään, mutta silloin ei olisi mitään takeita siitä, mahtuisimmeko koneeseen ylipäätään.
Jäimme siis gaten luokse odottamaan Tuomaksen paluuta. Haasteelliseksi Tuomaksen reissun teki se, että hänen autonsa oli henkilökunnan parkkipaikalla, jonne on terminaalilta bussikuljetus. Ja bussit kulkevat vain 15 minuutin välein. 19:30 soitin Tuomakselle kyselläkseni hänen sijaintiaan sillä 19:45 portit menisivät kiinni. Tuomas oli onneksi jo 7 minuutin päässä, joten ei hätää. Paitsi että 7 minuuttia venyi hieman pidemmäksi ja hän juoksi paikalle noin minuuttia ennen porttien sulkeutumista. Ja Janne juoksi vessaan housuja vaihtamaan ja takaisin "arvioitavaksi". Vähän siinä tuli hiki itsekullekin kaikesta juoksemisesta ja jännityksestä.
Loppu hyvin kaikki hyvin. Vaatetuksemme sallittiin ja meidät ohjattiin koneeseen, ykkösluokkaan. Hyvästit Tuomaksen kanssa jäivät todella lyhyiksi, hyvä että halata ehti. Täydellisestä lopputuloksesta kiitämme nöyrimmin ystäväämme Tuomasta! Tuli kuulemma kaikkien aikojen ennätys matkalla gate - koti - gate (58 min).
Löysimme siis itsemme riviltä yksi, pehmeistä nojatuoleista shampanjalasit kädessämme. Tässä vaiheessa oli helppo hymyillä ja naureskella sille tosiasialle, että maksavat ykkösluokan matkustajat olivat pukeutuneet miten sattuu. Yhdellä matkustajalla oli jopa verkkarit ja lenkkarit jalassa. Tosin taisimme olla ainoat, jotka eivät olleet matkasta maksaneet naurettavaa hintaa.
Matka L.A. - Lontoo sujui loistavasti videoita katsellen, muutama tunti nukkuen, syöden hyvin (Janne jopa ähkyyn asti) ja rentoutuen.
Aamupuuron syötyämme aloimme pakata. Melkoinen homma, sillä tavaraa oli kertynyt yli 5 viikon aikana melkoisesti. Onni onnettomuudessa oli, että matkalaukkuni oli mennyt rikki alkumatkasta kovakouraisten lentokenttätyöntekijöiden toimesta ja olin "joutunut" ostamaan uuden matkalaukun. Totesimme nimittäin, että kahdella laukulla emme tule samaan kaikkia tavaroitamme Suomeen. Otimme siis käyttöön myös vanhan laukkuni, joka toivottavasti pysyisi paksun ja vahvan hihnan avulla kiinni.
 |
| Tämä kaikki pitäis saada mahtumaan 3 matkalaukkuun ja 2 käsimatkatavaralaukkuun |
 |
| Jee! Valmis! |
Saimme kuin saimmekin pakattua tavaramme niin, että kaikki kolme laukkua painoivat hieman alle sallitut 23 kg. Tästä iloisina lähdimme Tuomaksen kanssa kolmistaan lounaalle läheisen ostoskeskuksen Fat Burger -ravintolaan. Ette muuten arvaa, mitä söimme... Janne vielä XXL-kokoisen.
 |
| Arvaa, mikä näistä on Jannen burgeri |
 |
| Ei mahdu, vaikka mitä tekis |
Kävimme myös FedEx:ssä lähettämässä Jenkkiperheelleni Suomesta ostamamme tuliaiset, koska hajamielisinä ihmisinä olimme ne unohtaneet Losiin lähtiessämme edellisviikolla Charlestoniin. Niin ja tuli sitä vielä piipahdettua kenkäkaupassakin...
Iltapäivä kului Lontoon majoitusta varatessa, lentokentän viereltä löytyi hyvältä vaikuttava kohtuuhintainen hotelli. Se olisikin sitten reissumme viimeinen majapaikka. Viiden jälkeen laitoimme loputkin tavaramme matkalaukkuihin ja kuuden pintaan suuntasimme Tuomaksen kyydittäminä (Kiitos jälleen!) kentälle.
 |
| Valmiina matkaan! |
Kentälle ja gatelle saavuimme hyvissä ajoin, 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä. Tuomas tuli mukaamme saattamaan meitä, joten menimme vielä hetkeksi istuskelemaan ravintolaan juustokakkua mutustamaan. Tilasimme kakut ja juttelimme niitä näitä. Yhtäkkiä Tuomas hätkähti, kun hän tajusi, että Jannella on farkut jalassa. Sehän ei nimittäin olisi ok yrittäessämme stand by -lipuilla ykkösluokkaan. Minä totesin, että mennään sitten ostamaan uudet housut Jannelle, mutta se ei ollutkaan mahdollista, sillä terminaalissamme ei ollut yhtään vaatekauppaa. Tuomakselta jäi sitten juustokakku syömättä, kun hän pinkaisi pystyyn ja lähti tuhatta ja sataa kotiin hakemaan Jannelle varahousuja. Onneksi hän asuu todella lähellä kenttää, joten ei hätää.
Siirryimme kohta Jannen kanssa gatelle ja kohta nimemme kuulutettiinkin. Olimme stand by -jonossa ja henkilökunta halusi varmistaa, että olemme paikalla. Ja myös sen, mitä meillä oli päällä. Ja niin se sitten olikin, Janne ei missään nimessä pääsisi ykkösluokkaan farkut jalassa. Ja toisena ongelmana oli meidän molempien tennarit, niitäkään ei katsota hyvällä. Saimme kuitenkin sovittua, että jos Janne saa jalkaansa sopivat housut, he kutsuvat managerin paikalle arvioimaan vaatetuksemme sopivuuden. Eli tennarit saattaisivat mennä läpi. Tässä vaiheessa hieman jopa nauratti, että näinkö tässä jälleen käy, Maarit matkustaa ykkösessä ja Janne normaaliluokassa. Toinen vaihtoehto olisi odottaa seuraavaan päivään, mutta silloin ei olisi mitään takeita siitä, mahtuisimmeko koneeseen ylipäätään.
Jäimme siis gaten luokse odottamaan Tuomaksen paluuta. Haasteelliseksi Tuomaksen reissun teki se, että hänen autonsa oli henkilökunnan parkkipaikalla, jonne on terminaalilta bussikuljetus. Ja bussit kulkevat vain 15 minuutin välein. 19:30 soitin Tuomakselle kyselläkseni hänen sijaintiaan sillä 19:45 portit menisivät kiinni. Tuomas oli onneksi jo 7 minuutin päässä, joten ei hätää. Paitsi että 7 minuuttia venyi hieman pidemmäksi ja hän juoksi paikalle noin minuuttia ennen porttien sulkeutumista. Ja Janne juoksi vessaan housuja vaihtamaan ja takaisin "arvioitavaksi". Vähän siinä tuli hiki itsekullekin kaikesta juoksemisesta ja jännityksestä.
 |
| Tässä vaatetuksessa standby-matkustajakin pääsee ykköseen, juuri ja juuri |
Loppu hyvin kaikki hyvin. Vaatetuksemme sallittiin ja meidät ohjattiin koneeseen, ykkösluokkaan. Hyvästit Tuomaksen kanssa jäivät todella lyhyiksi, hyvä että halata ehti. Täydellisestä lopputuloksesta kiitämme nöyrimmin ystäväämme Tuomasta! Tuli kuulemma kaikkien aikojen ennätys matkalla gate - koti - gate (58 min).
Löysimme siis itsemme riviltä yksi, pehmeistä nojatuoleista shampanjalasit kädessämme. Tässä vaiheessa oli helppo hymyillä ja naureskella sille tosiasialle, että maksavat ykkösluokan matkustajat olivat pukeutuneet miten sattuu. Yhdellä matkustajalla oli jopa verkkarit ja lenkkarit jalassa. Tosin taisimme olla ainoat, jotka eivät olleet matkasta maksaneet naurettavaa hintaa.
 |
| Nyt jo hymyilyttää |
 |
| Kippis! |
 |
| Kuten kuvasta näkyy Malibun rikkaat eivät halua iltakoneita omalle tontilleen metelöimään |
 |
| Coctailpalat |
 |
| Alkuruoka |
 |
| Välisalaatti |
 |
| Pääruoka |
 |
| Jälkkäri + ähky =) |
 |
| Peti valmiina |
 |
| Krooh, pyyh + turvavyö |
 |
| Aamiainen |
 |
| Eksyikö lentäjä? |
 |
| Jos ei näillä säädöillä löydy sopivaa istuma-asentoa niin ei sitten millään |
Matka L.A. - Lontoo sujui loistavasti videoita katsellen, muutama tunti nukkuen, syöden hyvin (Janne jopa ähkyyn asti) ja rentoutuen.
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Kuuma - todella kuuma!
Aamulla ei ollut herätyskelloa herättämässä, joten heräsimme virkeinä ja toipuneina edellisestä päivästä. Las Vegasista oli vielä jäljellä ruletin palaaminen Bellagiossa, joten aamupalan jälkeen kävelimme sinne. Seurasimme jonkin aikaa "ammattilaisten" pelaamista, jonka jälkeen Janne uskaltautui pöydän ääreen kokeilemaan onneaan 30 dollarilla. Kerran tuli voitto, mutta lopputulos oli odotettavissa eli kaikki män. Eikä edes musta kymppi voittanut.
Hotelilla pakkasimme loput tavaramme ja suuntasimme auton nokan kohti Hooverin patoa. Päästyämme perille lämpötila varjossa oli vaatimattomat 52 astetta, eikä nyt puhuta fahrenheiteista vaan ihan kotoisista celsiusasteista. Melkoisen kuumaa siis. Paikka oli kuitenkin niin upea ja vaikuttava, että autosta oli noustava ihailemaan 30-luvun mieletöntä insinööritaidonnäytettä. Ajoimme ensin Hooverin padon yli sen toiselle puolelle, samalla vaihtaen osavaltiota Nevadasta Arizonaan. Siellä otimme kuvia padon Mead-järven puolelta. 20 minuuttia siinä meni ja hiki alkoi virrata. Ajoimme takaisin padon toiselle puolelle ja kävelimme padon keskelle ottamaan lisää hienoja kuvia. Tässä vaiheessa saattoi tuntea hikivirran selässä, aina jalkoihin asti. Jee jee!
Onneksi pakenimme viilentymään yhteen padon rakennuksista ja siellä tapasimme yhden paikan oppaista, joka mielellään kertoi meille padon rakennuksen vaiheista ja muista mielenkiintoisista asioista. Näimme myös pari valokuvaa 1980-luvun tulvista sekä veden juoksettamisesta. Todella näyttävää ja mielenkiintoista! Kaukaa tulleina ja asiasta kiinnostuneita turisteina pääsimme ilman lippuja kuuntelemaan historiasta kertovaa showta. Hyvä, ja samalla viilentävä, kokemus.
Minä olisin tässä vaiheessa ollut jo täysin valmis lähtemään, mutta ei. Ajoimme pienen pätkän seuraavalle parkkipaikalle ja nousimme jälleen autosta tukahduttavaan kuumuuteen. Padon alajuoksulle oli nimittäin vuonna 2010 valmistunut silta, josta oli upeat näkymät alas padolla ja järvelle. Sinne siis kipuamaan ja kuvia räpsimään. Huumorintaju loppui siinä vaiheessa, mutta urhoollisesti patikoin aina sillan puoliväliin asti. Ja otin jopa kuvan Jannesta ja sillasta (siis Jannen sillasta) ja hymyilin (väkinäisesti) yhteiskuvassamme.
Päästyämme autoon hikoilimme molemmat kuin ISOT siat ja hiljaisuus oli käsin kosketeltava. :-) Aurinkoa ja lämpöä rakastavana ihmisenä nyt täytyy myöntää, että raja tuli minullakin vastaan. Yli viidessäkymmenessä asteessa ei ole enää kivaa
Onneksi ilmastointi alkoi autossa vähitellen tuntua ja puolen tunnin kuluttua alkoi juttuakin taas tulla normaaliin tapaan. Tähän auttoivat myös huoltoasemalta ostetut jäätelöt, pepsi ja jääkylmä vesi.
Nyt auton nokka kohti Losia, jälleen. Edessämme oli vielä usean sadan kilometrin ajomatka. Matkan varrella oli vielä Calicon aavekaupunki ja Route 66. Calico oli 1800-luvun lopussa hopearyntäyksen aikana perustettu pikkupaikka, mutta nykyään ainoastaan turisteja varten säilytetty. Paikka oli valitettavasti jo kiinni, kun saavutimme sinne kuuden aikoihin. Mutta pääsimme sen hautuumaalle, joka on yksi vaikuttavimmista, joita olen nähnyt. Hautakummut ovat kaikki kivistä tehty ja jäljellä on vielä alkuperäisiä puisia hautakiviä. Yllätykseksemme hautuumaalta löytyi myös melko uusia hautoja, aina 2000-luvulta, ihmisten, jotka ovat eläneet kaupungissa esim. sheriffinä tai opettajana.
Route 66, joka on mm. inspiroinut Autot-leffan, oli noin 40 km matkalta hyvin perinteinen kaksikaistainen tie. Sitä oli huomattavasti mielenkiintoisempi ajaa kuin normaalia moottoritietä. Tien varrella näkyi mm. pari pientä hieman ränsistynyttäkin kylää, laidunmaata, rautatietä ja sementtitehdas.
66:n jälkeen palasimme takaisin moottoritielle ja ajoimme pysähtymättä takaisin Losiin. Kello oli jo puoli kymmenen palatessamme Tuomaksen luokse. Ilta kului rennosti rupatellessa ja punkkua nauttiessa.
 |
| Hotellimme aula, joka ei ollut niin iso kuin olisi voinut kuvitella. Osasyynä lienee se, että alunperin rakennus on tarkoitettu täysin asuinkäyttöön. Nyt ekat 23 kerrosta on hotellia ja loput vajaat 20 kerrosta asuinkerroksia |
Hotelilla pakkasimme loput tavaramme ja suuntasimme auton nokan kohti Hooverin patoa. Päästyämme perille lämpötila varjossa oli vaatimattomat 52 astetta, eikä nyt puhuta fahrenheiteista vaan ihan kotoisista celsiusasteista. Melkoisen kuumaa siis. Paikka oli kuitenkin niin upea ja vaikuttava, että autosta oli noustava ihailemaan 30-luvun mieletöntä insinööritaidonnäytettä. Ajoimme ensin Hooverin padon yli sen toiselle puolelle, samalla vaihtaen osavaltiota Nevadasta Arizonaan. Siellä otimme kuvia padon Mead-järven puolelta. 20 minuuttia siinä meni ja hiki alkoi virrata. Ajoimme takaisin padon toiselle puolelle ja kävelimme padon keskelle ottamaan lisää hienoja kuvia. Tässä vaiheessa saattoi tuntea hikivirran selässä, aina jalkoihin asti. Jee jee!
 |
| Näistä lämmöistä lähdettiin (45 celciusta) ja päädyttiin 125 fahrenheitiin. Tarkeni! |
 |
| Janne, vaaka ja Hoover Dam pohjoispuolelta |
 |
| Matkaajat Hoover Damilla |
 |
| Ks. edellinen kuvateksti |
 |
| Hoover Damin alajuoksu ja Memorial Bridge taustalla |
 |
| Ks. toiseksi edellinen kuvateksti |
 |
| Vasenpuoli Nevadaa ja oikeapuoli Arizonaa |
Onneksi pakenimme viilentymään yhteen padon rakennuksista ja siellä tapasimme yhden paikan oppaista, joka mielellään kertoi meille padon rakennuksen vaiheista ja muista mielenkiintoisista asioista. Näimme myös pari valokuvaa 1980-luvun tulvista sekä veden juoksettamisesta. Todella näyttävää ja mielenkiintoista! Kaukaa tulleina ja asiasta kiinnostuneita turisteina pääsimme ilman lippuja kuuntelemaan historiasta kertovaa showta. Hyvä, ja samalla viilentävä, kokemus.
 |
| Juominen voi joskus hymyilyttää |
 |
| Janne, vaaka ja Hoover Damin päällä |
Minä olisin tässä vaiheessa ollut jo täysin valmis lähtemään, mutta ei. Ajoimme pienen pätkän seuraavalle parkkipaikalle ja nousimme jälleen autosta tukahduttavaan kuumuuteen. Padon alajuoksulle oli nimittäin vuonna 2010 valmistunut silta, josta oli upeat näkymät alas padolla ja järvelle. Sinne siis kipuamaan ja kuvia räpsimään. Huumorintaju loppui siinä vaiheessa, mutta urhoollisesti patikoin aina sillan puoliväliin asti. Ja otin jopa kuvan Jannesta ja sillasta (siis Jannen sillasta) ja hymyilin (väkinäisesti) yhteiskuvassamme.
 |
| Matkaajat Memorial Bridgellä ja taustalla Hoover Dam |
 |
| Janne, vaaka ja Hoover Dam eteläpuolelta |
 |
| Paluu Arizonasta Nevadaan |
 |
| Kannattaa muistaa nämä ohjeet |
Päästyämme autoon hikoilimme molemmat kuin ISOT siat ja hiljaisuus oli käsin kosketeltava. :-) Aurinkoa ja lämpöä rakastavana ihmisenä nyt täytyy myöntää, että raja tuli minullakin vastaan. Yli viidessäkymmenessä asteessa ei ole enää kivaa
Onneksi ilmastointi alkoi autossa vähitellen tuntua ja puolen tunnin kuluttua alkoi juttuakin taas tulla normaaliin tapaan. Tähän auttoivat myös huoltoasemalta ostetut jäätelöt, pepsi ja jääkylmä vesi.
 |
| Las Vegas vielä kerran ja nokka kohti Losia |
Nyt auton nokka kohti Losia, jälleen. Edessämme oli vielä usean sadan kilometrin ajomatka. Matkan varrella oli vielä Calicon aavekaupunki ja Route 66. Calico oli 1800-luvun lopussa hopearyntäyksen aikana perustettu pikkupaikka, mutta nykyään ainoastaan turisteja varten säilytetty. Paikka oli valitettavasti jo kiinni, kun saavutimme sinne kuuden aikoihin. Mutta pääsimme sen hautuumaalle, joka on yksi vaikuttavimmista, joita olen nähnyt. Hautakummut ovat kaikki kivistä tehty ja jäljellä on vielä alkuperäisiä puisia hautakiviä. Yllätykseksemme hautuumaalta löytyi myös melko uusia hautoja, aina 2000-luvulta, ihmisten, jotka ovat eläneet kaupungissa esim. sheriffinä tai opettajana.
 |
| Teretulemast |
 |
| Hienoin hautuumaa ikinä |
Route 66, joka on mm. inspiroinut Autot-leffan, oli noin 40 km matkalta hyvin perinteinen kaksikaistainen tie. Sitä oli huomattavasti mielenkiintoisempi ajaa kuin normaalia moottoritietä. Tien varrella näkyi mm. pari pientä hieman ränsistynyttäkin kylää, laidunmaata, rautatietä ja sementtitehdas.
 |
| Tämä kuva omistettu Vilille, Niklakselle ja muille Autot-faneille |
66:n jälkeen palasimme takaisin moottoritielle ja ajoimme pysähtymättä takaisin Losiin. Kello oli jo puoli kymmenen palatessamme Tuomaksen luokse. Ilta kului rennosti rupatellessa ja punkkua nauttiessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)