Oravat maailmalla: Paluu Eurooppaan

Aamulla heräsimme yhdeksän aikoihin melko virkeinä. Vireystasoa rajoitti hieman se, että kolmen aikaan yöllä olivat pärähtäneet soimaan kaikki ison talokompleksin palohälyttimet. Ja ennen kuin taloyhtiön huoltomiehet saivat hälytyksen pois päältä ehti kulua n. 15 minuuttia. Oli muuten sen verran meluisa hälytysjärjelmä, että edes minä en saanut hyvine unenlahjoineni unta ennen kuin se sammui.

Aamupuuron syötyämme aloimme pakata. Melkoinen homma, sillä tavaraa oli kertynyt yli 5 viikon aikana melkoisesti. Onni onnettomuudessa oli, että matkalaukkuni oli mennyt rikki alkumatkasta kovakouraisten lentokenttätyöntekijöiden toimesta ja olin "joutunut" ostamaan uuden matkalaukun. Totesimme nimittäin, että kahdella laukulla emme tule samaan kaikkia tavaroitamme Suomeen. Otimme siis käyttöön myös vanhan laukkuni, joka toivottavasti pysyisi paksun ja vahvan hihnan avulla kiinni.

Tämä kaikki pitäis saada mahtumaan 3 matkalaukkuun ja 2 käsimatkatavaralaukkuun

Jee! Valmis!

Saimme kuin saimmekin pakattua tavaramme niin, että kaikki kolme laukkua painoivat hieman alle sallitut 23 kg. Tästä iloisina lähdimme Tuomaksen kanssa kolmistaan lounaalle läheisen ostoskeskuksen Fat Burger -ravintolaan. Ette muuten arvaa, mitä söimme... Janne vielä XXL-kokoisen.

Arvaa, mikä näistä on Jannen burgeri

Ei mahdu, vaikka mitä tekis

Kävimme myös FedEx:ssä lähettämässä Jenkkiperheelleni Suomesta ostamamme tuliaiset, koska hajamielisinä ihmisinä olimme ne unohtaneet Losiin lähtiessämme edellisviikolla Charlestoniin. Niin ja tuli sitä vielä piipahdettua kenkäkaupassakin...

Iltapäivä kului Lontoon majoitusta varatessa, lentokentän viereltä löytyi hyvältä vaikuttava kohtuuhintainen hotelli. Se olisikin sitten reissumme viimeinen majapaikka. Viiden jälkeen laitoimme loputkin tavaramme matkalaukkuihin ja kuuden pintaan suuntasimme Tuomaksen kyydittäminä (Kiitos jälleen!) kentälle.

Valmiina matkaan!

Kentälle ja gatelle saavuimme hyvissä ajoin, 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä. Tuomas tuli mukaamme saattamaan meitä, joten menimme vielä hetkeksi istuskelemaan ravintolaan juustokakkua mutustamaan. Tilasimme kakut ja juttelimme niitä näitä. Yhtäkkiä Tuomas hätkähti, kun hän tajusi, että Jannella on farkut jalassa. Sehän ei nimittäin olisi ok yrittäessämme stand by -lipuilla ykkösluokkaan. Minä totesin, että mennään sitten ostamaan uudet housut Jannelle, mutta se ei ollutkaan mahdollista, sillä terminaalissamme ei ollut yhtään vaatekauppaa. Tuomakselta jäi sitten juustokakku syömättä, kun hän pinkaisi pystyyn ja lähti tuhatta ja sataa kotiin hakemaan Jannelle varahousuja. Onneksi hän asuu todella lähellä kenttää, joten ei hätää.

Siirryimme kohta Jannen kanssa gatelle ja kohta nimemme kuulutettiinkin. Olimme stand by -jonossa ja henkilökunta halusi varmistaa, että olemme paikalla. Ja myös sen, mitä meillä oli päällä. Ja niin se sitten olikin, Janne ei missään nimessä pääsisi ykkösluokkaan farkut jalassa. Ja toisena ongelmana oli meidän molempien tennarit, niitäkään ei katsota hyvällä. Saimme kuitenkin sovittua, että jos Janne saa jalkaansa sopivat housut, he kutsuvat managerin paikalle arvioimaan vaatetuksemme sopivuuden. Eli tennarit saattaisivat mennä läpi. Tässä vaiheessa hieman jopa nauratti, että näinkö tässä jälleen käy, Maarit matkustaa ykkösessä ja Janne normaaliluokassa. Toinen vaihtoehto olisi odottaa seuraavaan päivään, mutta silloin ei olisi mitään takeita siitä, mahtuisimmeko koneeseen ylipäätään.

Jäimme siis gaten luokse odottamaan Tuomaksen paluuta. Haasteelliseksi Tuomaksen reissun teki se, että hänen autonsa oli henkilökunnan parkkipaikalla, jonne on terminaalilta bussikuljetus. Ja bussit kulkevat vain 15 minuutin välein. 19:30 soitin Tuomakselle kyselläkseni hänen sijaintiaan sillä 19:45 portit menisivät kiinni. Tuomas oli onneksi jo 7 minuutin päässä, joten ei hätää. Paitsi että 7 minuuttia venyi hieman pidemmäksi ja hän juoksi paikalle noin minuuttia ennen porttien sulkeutumista. Ja Janne juoksi vessaan housuja vaihtamaan ja takaisin "arvioitavaksi". Vähän siinä tuli hiki itsekullekin kaikesta juoksemisesta ja jännityksestä.

Tässä vaatetuksessa standby-matkustajakin pääsee ykköseen, juuri ja juuri

Loppu hyvin kaikki hyvin. Vaatetuksemme sallittiin ja meidät ohjattiin koneeseen, ykkösluokkaan. Hyvästit Tuomaksen kanssa jäivät todella lyhyiksi, hyvä että halata ehti. Täydellisestä lopputuloksesta kiitämme nöyrimmin ystäväämme Tuomasta! Tuli kuulemma kaikkien aikojen ennätys matkalla gate - koti - gate (58 min).

Löysimme siis itsemme riviltä yksi, pehmeistä nojatuoleista shampanjalasit kädessämme. Tässä vaiheessa oli helppo hymyillä ja naureskella sille tosiasialle, että maksavat ykkösluokan matkustajat olivat pukeutuneet miten sattuu. Yhdellä matkustajalla oli jopa verkkarit ja lenkkarit jalassa. Tosin taisimme olla ainoat, jotka eivät olleet matkasta maksaneet naurettavaa hintaa.