Hevosvaellus salaiselle vesiputoukselle

Pikaisen aamiaisen, bagels and cream cheese, jälkeen suuntasimme jo klo 8 aikaan kohti Waipio Valleya. Kokoonnuimme laakson lähellä olevassa paikassa, josta oli pikkubussikuljetus hieman ylempänä sijaitsevalle hevostilalle. Saatuamme ohjeet hevosten käsittelystä ja pakattuamme tavarat pieniin satulalaukkuihin nousimme hevosten selkään. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja fiilis oli, jälleen, loistava. Edessä olisi n. 5 tunnin ratsastus pitkin Waipio Valleyn rinteitä. Tiedossa olisi upeita maisemia sekä lopulta "salainen vesiputous".

Toinen oppaista

Yhtä unelmaa toteuttamassa

Matkan varrella kaksi opastamme kertoivat alueen kasvillisuudesta ja eläimistä sekä elämästä laaksossa tänään ja ennen vanhaan. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli noin 600 metrin korkeudessa ja edessämme avautuivat mahtavat näkymät alas laaksoon. Kauempana vasemmalla näkyi upea yli 200 m korkea vesiputous, oikealla tyrskyävä meri sekä mustahiekkanen ranta. Alhaalla laaksossa on joitakin viljelmiä, muutama talo ja tie. Ennen vanhaan, vielä 1970-luvulla, alueela asui joitakin tuhansia viljelijöitä, nykyään enää viitisenkymmentä.

Ratsastusreittimme läpi eukalyptusmetsän jatkui pitkin laakson reunamaa, nousimme ylöpäin ja korkeimmillaan olimme 750 metrin korkeudessa.

Alle 10 vuotta vanhoja eukalyptuspuita

Janne, vaaka ja Waipio Valley

Toisen näköalapaikan jälkeen lähdimme toisen oppaan kanssa jatkamaan matkaa eteenpäin muun seurueen palatessa takaisin. Olimme ainoina varanneet pidemmän vaelluksen, joten loppuaika olikin "private tour". Mukava paikallinen oppaamme kertoili alueesta samalla, kun ratsastimme eteenpäin. Hän poimi meille jonkinlaisia villejä inkiväärinkukkia, joiden tuoksu oli huumaava ja varresta imetty mesi ihanan makeaa. Perille pääsimme noin 3 tunnin ratsastuksen jälkeen. Päämääränämme, maisemien lisäksi, oli pieni pyöreän muotoinen laakso, jonka reunalla on upea pieni vesiputous. Paikka on todella kaunis, tosin olisi ollut ehkä vieläkin upeampi, jos ei olisi alkanut sataa vettä.

Hullut suomalaiset vedessä

Janne, vaaka ja salainen vesiputous

Ensin vettä tuli hiukan, sitten hiukan enemmän ja lopulta aika tavalla. Vesisade ei kuitenkaan estänyt meitä pulahtamasta vesiputouksen alla olevaan pieneen lampeen. Hullut suomalaiset siellä sitten pulikoivat n. 15 asteisessa vedessä ja oppaamme otti nauraen meistä kuvia. Valitettavasti aurinko ei tullut missään vaiheessa esiin meitä lämmittämään, joten kohta oli pakko pukea päälle ja lähteä ratsastamaan takaisin. Ennen lähtöä maistoimme vielä oppaamme meille katkomaa puumaista sokeriruokoa, joka oli pureskeltuna ja imeskeltynä todella hyvää ja makeaa.

Vesisadetta jatkui vielä yli puolen tunnin ajan, joten märkää riitti ja kylmäkin alkoi olla. Aivan ratsastuksen loppuvaiheessa sade loppui ja perille päästyämme olikin jo melko kaunista. Havaji on tunnettu erilaisista mikroilmastoistaan eli sää saattaa muuttua radikaalisti hyvinkin nopeasti ja lyhyen matkan sisällä. Tämä tuli taas tänäänkin todistettua.

Ajoimme tämän jälkeen takaisin majapaikalle ja päätimme pitää loppupäivän "vapaata" eli pestä pyykkiä, huoltaa kamoja (siis Janne kaikkia kameroitaan ym. elektroniikkaa) ja käydä päivällisellä paikallisessa italialaisessa, Cafe il Mondossa.

Honoka'an vanha hautausmaa

Kuuman suihkun, puhtaiden ja kuivien vaatteiden sekä pienen lepäilyn jälkeen lähdimme tutustumaan Honoka'an kaupunkiin. Asukkaita ko. pikkukaupungissa on enää 2300. Aikaisemmin kaupunki oli Havajin kolmanneksi suurin, mutta sokeriruokoviljelijöiden mentyä konkurssiin 90-luvulla kaupunki koki suuren muutoksen ja on nykyään pieni ja unelias, mutta melkoisen viehättävä pikkukylä. Kylän pääkadun edestakainen kävely kesti n. 10 minuuttia.

Italialainen ravintola osoittautui hyväksi valinnaksi, sekä lasagne että calzone olivat todella maukkaita.

Italian sausege calzone

Ennen majapaikkaamme palaamista ajoimme vielä Tex Drive In -ravintolaan, josta ostimme paikallisia kuuluisuuksia eli malasadas-munkkeja neljällä eri täytteellä - mango, guava, omena ja vadelma.

Majapaikassamme Janne alkoi etsiä netistä hyvää autovuokraamoa seuraavalta saarelta, Mauilta. Minä ajattelin tehdä jotain muuta hyödyllistä, mutta nukahdinkin pariksi tunniksi. Heräsin kamalaan piipitykseen, jonka tajusin tulevan Jannen GoPro-kamerasta. Todella ärsyttävä ääni! Jotta saisin jotain fiksua tehtyä aloin kirjoittaa tätä blogia. Ja koska se on nyt lähes valmis, Janne lisää vielä kuvia, alan jälleen nukkua :-).

Lopuksi totean, että päivä oli loistava. Olen n. 30 vuotta haaveillut pääseväni ratsastamaan Havajilla ja tänään se toteutui. Olen onnellinen, että olen voinut toteuttaa yhden unelmistani!